Antti Rusi toimii työnjohtajana Axiansilla Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson alueella. Mukanaan hän tuo Axiansille yli 35 vuoden kokemuksen maanrakennuksesta, koneista ja erilaisista infra-alan projekteista niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Antti työskenteli pitkään koneenkuljettajana ja yrittäjänä. Vuosien varrella hän on ehtinyt työskennellä monenlaisissa ympäristöissä ja käyttänyt hyvin erikokoisia koneita aina metsäkoneista suuriin maarakennuskoneisiin Suomessa ja ympäri Eurooppaa.
Axiansilla Antti on työskennellyt vajaa neljä vuotta. Työnjohtajan rooli kiinnosti erityisesti siksi, että hän halusi nähdä työn toiselta puolelta. Antti halusi haastaa itseään ja oppia uutta työnjohtajan tehtävissä, joihin hän sai Axiansilla mahdollisuuden. Vaikka valokuiturakentaminen oli aluksi uusi toimiala, Antti perehtyi siihen nopeasti käytännön kokemuksensa ansiosta. Hän kuvailee itseään enemmän tekemällä oppineeksi kuin koulun penkillä viihtyneeksi ja uuden omaksuminen on kulkenut mukana koko työuran ajan.
Työnjohtajana Antin vastuulla on varmistaa, että projektit etenevät suunnitellusti, turvallisesti ja hyvässä yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Päiviin kuuluu paljon työmaakäyntejä, katselmuksia ja yhteydenpitoa niin projektitiimin, asiakkaiden, aliurakoitsijoiden kuin kaupunkien edustajien kanssa.
Hän kokee, että parhaan tilannekuvan saa aina paikan päällä ja siksi hän käykin ahkerasti työmailla viikoittain. Kokemus työmaiden arjesta auttaa myös ymmärtämään käytännön työn vaatimuksia. Kun taustalla on vuosia koneiden ohjaamossa ja kentällä, on helpompi hahmottaa, miten päätökset näkyvät arjen tekemisessä.
Työnjohtajan työ vaatii aikataulutusta, organisointikykyä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Erityisen tärkeänä Antti pitää kykyä tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja löytää ratkaisuja tilanteisiin, joissa eri näkökulmat täytyy sovittaa yhteen. Antin vahvuuksia ovat pitkä käytännön kokemus, rauhallinen toimintatapa ja kyky säilyttää kokonaiskuva myös kiireessä. Työnjohtajan työssä tulee vastaan paljon tilanteita, jotka vaativat nopeita ratkaisuja ja tällöin on pysyttävä rauhallisena.
Haastavinta työssä ovat erilaiset haastavat tilanteet, jotka vaativat nopeaa ongelmanratkaisukykyä. Haasteiden ratkaiseminen on kuitenkin Antille mielekästä, ja itsensä haastaminen tuovat työhön mielenkiintoa sekä palkitsevia tilanteita.
Työssään hän arvostaa tietynlaista vapautta, sillä työnjohtajan työssä saa ottaa vastuuta ja johtaa omaa tekemistään annettujen raamien sisällä. Omia töitä pystyy aikatauluttamaan itselle sopivalla tavalla ja työhön saa työmaakäyntien kautta vaihtelevuutta. Jokainen työmaa on erilainen, mikä pitää työn mielenkiintoisena vuodesta toiseen.
Turvallisuus on Antille yksi tärkeimmistä asioista työssä. Työmaakäynneillä ensimmäiset tarkastettavat asiat liittyvätkin usein liikennejärjestelyihin, henkilönsuojaimiin ja työmaan yleiseen turvallisuuteen. Turvallisuus rakentuu Antin mukaan kokonaisuudesta, eikä ole olemassa yhtä yksittäistä asiaa, joka ratkaisisi kaiken, vaan kaikkien yksityiskohtien pitää olla kunnossa. Hän korostaa myös turvallisuuskulttuurin merkitystä, sillä kaikille voi sattua virheitä, mutta tärkeintä on oppia niistä ja ennaltaehkäistä riskit yhdessä.
Työmailla ympäristöasioihin kiinnitetään jatkuvasti huomiota. Kaluston kunto, polttoaineiden turvallinen käsittely, asianmukaiset varusteet ja työmaiden siisteys kuuluvat jokapäiväiseen tekemiseen. Antin mukaan myös aliurakoitsijoiden valinnalla on suuri merkitys sekä turvallisuus- että ympäristöasioissa ja valitsemalla oikeat aliurakoitsijat, voidaan varmistaa, että asenne tärkeitä aiheita kohtaan on oikea.
Yksi asia, jota Antti arvostaa Axiansilla erityisesti, on kollegoiden tuki. Hän on saanut paljon apua ja oppi työkavereilta. Esimerkiksi tietokoneiden käyttöön liittyvissä aiheissa työkaverit ovat auttaneet, ja sen vuoksi uusien asioiden opettelukin on ollut helppoa. Hänen mielestään hyvä työilmapiiri sekä osaavien ihmisten ympäröimänä työskentely tekevät arjesta sujuvaa ja tämä onkin suurin syy, miksi hän suosittelee Axiansia työnantajana.
Vapaa-ajallaan Antti viihtyy vesillä. Viime vuosina suuri osa vapaa-ajasta on kulunut veneharrastuksen parissa. Työn alla on laivaprojekti, jota hän kunnostaa ja kehittää tulevia kesäkausia varten. Lisäksi hän toimii Lahden veneseuran puheenjohtajana. Kotona Hollolassa riittää tekemistä myös omakotitalon parissa, joten tekemisen puutteesta ei tarvitse huolehtia.
