Axiansilla eletään edelleen vilkkainta sesonkia ennen talven tuloa. Turun Yli-Maarian ja Moision alueilla runkokaivamisen vaihe on saatu päätökseen ja suurin osa alueista on jo valmistunut eli liittymät on toimitettu ja otettu käyttöön. Viimeisillä alueilla tehdään vielä kuitupuhallusta, hitsaustöitä sekä viimeistelyjä.

Kuitupuhallus on asennusvaihe, jossa valokuitu puhalletaan paineilman avulla jakokaappien välille putkeen. Erikoislaite työntää kuitua putkeen ja paineilma avustaa asennusta. Näin yhdellä kerralla voidaan asentaa jopa kilometrin mittainen osuus. Tämä takaa nopean ja tehokkaan etenemisen!

Ennen joulua työmailla tehdään alueiden siistimisiä ja katukivetyksien asennuksia. Multaukset ja viheralueiden viimeistely tehdään suunnitellusti vasta keväällä, jotta lopputulos on paras mahdollinen ja viheralueet pääsevät kasvamaan luonnollisesti. Tavoitteena on, ettei Axiansin tekemästä työstä jää jälkiä, ainoastaan toimiva ja huomaamaton valokuituverkko.

Kun tämän vuoden kohteet valmistuvat, suunnittelupöydillä riittää jo tekemistä ensi vuoden projekteille. Axians jatkaa työtä varmistaakseen, että yhteydet toimivat ja asiakkaat saavat parhaan mahdollisen palvelun.